On tanssielokuvia ja tanssielokuvia.

Ne tavanomaiset näyttävät aina ensiksi tanssijoita venyttelemässä ja laittamassa tossuja jalkaan. Sitten niissä nähdään loputtomia samankaltaisia harjoitustilanteita, joita on kuvattu samassa kuvakoossa ja sattumanvaraisesti fokusoiden. Tai vaihtoehtoisesti hyvin fokusoiden, mutta kaikki liikkeet välähdyksiksi pilkkoen.

Tämän mainitun sekaan niissä tavanomaisissa tanssielokuvissa ripotellaan kuvia päähenkilöistä joko lörpöttelemässä (tanssijat) tai komentamassa (koreografit) tai katselemassa kaukaisuuteen (tanssijat ja koreografit). Kokonaisuuden kruunaavat lukuisat, kuuluisat kollegat kehumassa dokumentin kohteena olevaa laitosta, teosta tai koreografia/tanssijaa lukuisin ylisanoin.

Näin siis tavanomaisissa tanssielokuvissa.

Sitten on sellaisia kuin Tomer Heymannin MR. GAGA, joka keskittyy olennaiseen.

Mr. Gaga kertoo tunnetusta israelilaisesta koreografista Ohad Naharinista. Ja se todella kertoo hänestä! Seikkaperäisesti, havainnollisesti, Naharinin omin sanoin. Ja ennen kaikkea siinä nähdään Ohad Naharinia tanssimassa. Nähdään hänen koreografioitaan ja tutustutaan hänen liikekielensä kehitykseen lukuisten näytteiden avulla.

KiitosKiitosKiitos Tomer Heymann ja työryhmä. Mr Gaga ei ole hienoin tanssista koskaan tehty elokuva, ylittämätön taideteos. Se on toki rytmikäs ja soljuva mutta ei korosta itseään vaan kohdettaan. Ja siksi se tutustuttaa niin monipuolisesti meidät tanssifriikit tämän neron – oi kyllä, Naharin on nero – tuotantoon ja ajatteluun ja liikkeeseen.

Jaana Semeri