Tämän vuoden R&A -tarjonnan niinsanottuihin musavalintoihin on saatu haalittua kaksi elämänkertaelokuvaa, joiden protagonistit lukeutuvat Amerikan musiikkihistorian vaikuttavimpiin pioneereihin.
Marc Abrahamin I SAW THE LIGHT vie meidät traagisesti nuorena kuolleen, kantrimusiikki legendan Hank Williamsin viskinkatkuiseen maailmaan; kun taas näyttelijänä tunnetun Don Cheadlen MILES AHEAD vie katsojan kokkelinhuuruiselle seikkailulle jazz-muusikko Miles Davisin muistellessa menneitä.
I Saw the Ligth on melko suorasukainen tarina Hank Williamsin (Tom Hiddleston) noususta kantri-supertähdeksi, tämän kamppaillessa alkoholin ja avio-ongelmien kanssa. Hiddleston, joka itse laulaa ja soittaa elokuvassa kaiken itse, oli ennen tuotannon käynnistymistä treenaamassa kuukausia, ja lopputulos on vakuuttava.
Williamsin ensimäisen vaimon roolissa nähtävä Elizabeth Olsen on jälleen elementissään, ja yllättää kyvyillään varmasti katsojat, jotka ovat mahdollisesti nähneet hänet tähän mennessä vaan heiluttamassa käsiään Marvelin megatuotannoissa. Ohjaaja Marc Abraham on luonut hyvin intiimin kuvauksen Williamsin elämästä, joka ennemin kuin toimisi pelkkänänä kronologisena elämänkertana, näyttää katsojalle miltä elämä Williamsin kanssa on oikeasti mahtanut olla.
Don Cheadlen Miles Ahead ottaa hiukan epäkonventionaalisemman tavan lähestyä aihettaan. Cheadle, joka kehitteli elokuvaa Davisin perheen kanssa, ei halunnut tehdä tavanomaista tai suoraviivaista elämänkertatarinaa, vaan sen sijaan kuvailla takaumien kautta tiettyjä merkittäviä hetkiä Davisin elämän varrelta, yhdistellen myyttiä ja fiktiota.
Elokuva pääasiallisesti sijoittuu 1970-luvulle, jolloin Davisin elämä oli kovaa vauhtia menossa kohti alamäkeä, huumeiden, paranoian ja eristänynäisyyden merkeissä. Fiktiivinen journalisti (Ewan McGregor) lähestyy Davisia haastattelun merkeissä, mutta päätyy sen sijaan hurjan seikkailun syövereihin, jonka päämääränä on saada varastettua levy-yhtiön panttaamat demonauhat. Elokuva on kuin yksi hurja hallusinaatioden sekainen takaa-ajo, josta ei vauhtia puutu lainkaan. Luvassa siis ganstereita, kokkelidiilereitä, pyssyjä, mimmejä, ja toki legedaarista musiikkia.
Jouni Lojamo
