Kuvitellaan tilanne, että Karl Ove Knausgård ei olisikaan kirjoittanut Taisteluaan. Että tekstin takana olisi nuori goottinainen, pohjoisnorjalaisen pikkukaupungin halpahallin kassa, joka ei ole koskaan käynyt Trondheimia etelämpänä.

Miten me suhtautuisimme? Olisko Taisteluni tiedon jälkeen huonompi teos? Ja jos olisi, niin miksi?

Tästä autenttisuuden vaateesta on pohjimmiltaan kyse Jeff Feuerzeigin upeasti rakentamassa dokumentissa AUTHOR: THE JT LEROY STORY, joka kertoo kirjallisesta huijauksesta. Minä en tiennyt tästä amerikkalaista kirjallisuusmaailmaa kymmenisen vuotta sitten vavisuttaneesta tapauksesta mitään ennen tätä elokuvaa. Mutta niin valtavan vetävästi ja taidokkaasti on kerrottu tämä nuoren pojan identiteetillä kirjoittaneen nelikymppisen naisen tarina, että janosin alusta lähtien joka sekuntia.

Pelkästään dokumenttiteknisesti JT LeRoy on valtavan hieno. Esimerkki: kun nainen sanoo soittaneensa puhelun kylpyhuoneesta, kuvissa lojuu kylpyhuoneen lattialla paitsi oikeanlainen puhelin, kahvikuppi, jossa kahvi höyryää. Kun kuunnellaan naisen nauhoittamia puheluita 90-luvun alusta, kuvissa pyörii juuri oikeannäköinen c-kasetti tuhruisine teksteineen, jne.

Yhtä tarkasti on rakennettu koko täyspitkän elokuvan mittainen kertomusmosaiikki. Ja kaikki toimii: musiikki, dramaturgia, rytmi. Pelkästään good story well told -syystä Feuerzeigin dokumentin siis voi katsoa. Mutta kun nyt ollaan elokuvissa, otetaan analogia sieltä: entäs jos kävisi ilmi, että esimerkiksi uusin Haneke ei olekaan Haneke? Miten tämä vaikuttaisi aiempiin, aitoihin Hanekeihin? Tai seuraavaan?

Jaana Semeri