Mikään ei voita tositarinan jännitystä. Tositarinan suspense, erityisesti dokumenttielokuvan keinoin kerrotun, on kuin varpunen kesäteatterin lavalla – vie kaiken huomion.

Tositarinat huijaavat katsojan seuraamaan mitä tahansa aihetta, jos tarinassa on hyvä päähenkilö, isoja käänteitä ja jännitystä. Ja jos se on tehty fiksusti.

Norjalaisen Benjamin Reen Magnus on riittävän fiksu ja katsoja on koukussa viidessä minuutissa. Magnus kertoo shakin nuoren supertähden, norjalaisen Magnus Carlsenin matkasta maailman huipulle, shakin Mozartiksi. Ja se on niin jännittävä, että kämmenet hikoavat. Vaikka kuvissa nähdään pitkään vain perhevideoiden taltioima sulkeutunut pikkupoika, myöhemmin isänsä eskorteeraama nuorukainen pelaamassa shakkia.

Miksi Magnus toimii niin hyvin? Ihminen on utelias. Kun alkuun ladataan hyvä koukku – tässä tapauksessa isä huomaa, että nelivuotias jäsentää asioita geometrisina suhteina – haluaa katsoja tietää mitä sitten tapahtui. Kuunnellessaan isän kertomusta poikansa kasvusta mestaripelaajaksi, katsoja alkaa kiinnostua shakinpelaajista yleensä. Ovatko kaikkien shakinpelaajien aivot kuin Magnuksen? Jos eivät, miksi eivät? Hahmottavatko kaikki pelaajat shakin kuin Magnus, eräänlaisena liikkuvien suhteiden verkkona? Ja miten voi Ihminen voittaa tietokoneohjelman, johon on ladattu kaikki maailman pelisiirrot? Jne.

Katsoja kehittää itse pohdinnoillaan ne tasot ja tulkkinnat ihan tavalliseen, hyvin tehtyyn dokumenttiin epätavallisesta ihmisestä. Pitää vain olla se hyvä päähenkilö ja fiksu ohjaaja. Ja kuvaaja. Ja niin syntyy Magnuksen kaltainen, tosi viihdyttävä katsomiskokemus.

Jaana Semeri

Elokuvan käsikirjoittaja, Oscar-ehdokkuuden saanut Linn-Jeanethe Kyed vierailee festivaalilla.