Tämän vuoden festivaaliajan viimeisessä R&A-blogissa Hyena ja Warriors from the North sytyttävät vakiokolumnisti Jaana Semerin.
Okei. Nyt ollaan Jari Aarnio -ajassa.
Nyt ei ole Soprano-tyyppisesti gangsteripomolla psykiatrin vastaanottoa, kun alkaa väkivalta ahdistaa. Oikeasti niitten psykiatrisessioitten tarkoitus on helpottaa meidän katsojien oloa. Saada meidät ajattelemaan, että ne ultraväkivaltaiset miehet, että niillä on myös sielu. Gerard Johnsonin HYENA näyttää, että ei niillä ole.
Hyenassa ei gangstereita kummemmin ahdista; ei poliisejakaan muu kuin kiinnijäänti rikoksista. Eikä meidän oloamme helpoteta. Lontoon vauraiden kaupunginosien fasadien takana tapahtuu niin hirveitä, että ei todellakaan tee mieli katsoa. Poliisillakin rystyset veressä ja kokaiini pölisemässä nenässä.
Miksi nämä tällaiset elokuvat sitten ovat hyviä, silloin kun ovat? Niiden tarinat ja tilanteet ovat mahdollisia, ihan missä vaan. Esimerkiksi: mitä tekee sikäläinen ”Pasilan mies”, kun joutuu polttamaan öisellä retkellä autonsa? Hyppää aamubussiin. Ja kun tilanne on aika kinkkinen, alkaa raivota fakkejaan puhelimeen keskellä tavallisten ihmisten rauhallista työmatkaa. Ikään kuin niiden kunnon ihmisten alitajunta yhtäkkiä rykisi pintaan.
Koomista. Arkista. Mahdollista
Loppukuvaan tiivistyy koko hurmeinen ja huumeinen trippi vailla lopputulosta. Ainoa asia, mikä minua mietityttää on elokuvan nimi. Hyena. Hyena?
TERRORISTEJA – JA MELKEIN
Sören Steen Jespersenin ja Nasif Farahin erinomainen tanskalaisdokumentti kertoo
juuri siitä, mistä haluat tietää. Ei se osaa vastata peruskysymykseen, mutta yrittää kyllä – vakaasti ja tyynesti.
Se kertoo niistä onnettomista syistä, joilla toimeton elo ja arvoton olo Pohjolan slummeissa vaihdetaan hurmeisiin haaveisiin kunniasta ja paratiisista terroristiryhmä Al-Shabaabin joukoissa. Se kertoo siitä, kun uskotaan haaveisiin ja siitä kun ei enää uskotakaan.
Dokumentti suo lyhyen puheenvuoron norjalaiselle, hollantilaiselle ja suomalaiselle lähtijälle ja vähän pidemmän englantilaiselle, joka on heistä ainoa elokuvassa kasvoillaan esiintyvä. Kasvonsa näyttää myös yhden tanskalaisen lähtijän isä, vanha ja väsynyt mies.
Mutta elokuvan ääni, sen kasvoton kertoja, on lapsena perheensä kera Tanskaan muuttanut nuori mies. ”Tuo olisin voinut olla minä,” ääni toteaa surullisena, kun näytetään arkistopätkää, jossa hänen entinen ystävänsä räjäyttää somalialaisessa juhlatilaisuudessa itsensä ja 24 muuta ihmistä kuoliaaksi.
Onneksi ei ollut, jotta saadaan kuulla ”äänen” kertomus. Se todellakin kannattaa kuulla ja katsoa.
Jaana Semeri
HYENA R&A:SSA
26.9. klo 18:45 Kino Engel 1
WARRIORS FROM THE NORTH R&A:SSA
26.9. klo 19:15 Kino Engel 2
