Armottomat bileet R&A:n blogissa! Festarilehden päätoimittaja ja päätösklubin DJ Johanna Siik kirjoittaa elokuvista 808, KONESIELU ja EDEN, jotka ujuttautuvat jalkapohjien alle ja pistävät kehon liikkeeseen.

Rakkautta & Anarkiaa, syksy 2012. Istun Maximin ykkössalin parvella eturivissä enkä ole pysyä penkissä kiinni. Edessä pyörii Madison Square Gardenissa kuvattu konserttielokuva Shut Up and Play the Hits, joka dokumentoi amerikkalaisen LCD Soundsystemin viimeisen live-esiintymisen puolitoista vuotta aiemmin.

Usealla kameralla huolellisesti tallennettu konsertti on samalla henkilökuva alan jumalhahmosta James Murphystä, joka köpöttelee pitkin New Yorkin katuja pikkuisen valkoisen koiransa kanssa ja ymmärtää, miksi tiettyjen asioiden tekeminen on hyvä lopettaa huipulla.

Mutta Murphyn sympaattisen liikuttava, alleviivavan boheemi pohdiskelu on pientä sen rinnalla, millainen vaikutus elokuvalla on minuun fyysisesti. Olisi pakko tanssia, pakko hypätä keskelle käytävää tai vaikka parven reelingin yli valkokankaan eteen.

LCD Soundsystemin nerokas, kompleksinen ja kuitenkin aika helppo tanssibiitti menee jalkapohjien alle ja nostaa ne hypähdykseen, toiseen. Elokuvassa kuuluu myös kolmeminuuttiseksi tanssipunkräkäisyksi sävelletty Movement, jonka tahtiin voisi venäyttää niskansa ja pogota menemään vaikka Sörnäisten Lepakkomiehessä.

Tämän vuoden R&A-ohjelmistossa on poikkeuksellisesti kolme elokuvaa, joiden katsomiseen riittää syyksi se, että tietää, miksi joskus tanssilattialla aika katoaa kolmeksi tunniksi ihan vain kehon omien huumeiden avulla. Yksi fiktio ja kaksi dokumenttia tavoittavat jokainen palasen siitä huumasta ja kiihkosta, jonka tavoittaa usein vain tanssimalla.

Sekä 808- että KONESIELU -dokumenteissa esiintyvä Jori Hulkkonen on pystynyt tähän kohdallani useammin kuin yksikään toinen DJ. Se johtunee yksinkertaisesti siitä, että olen tanssinut Hulkkosen settejä ensimmäisen kerran kaksikymmentä vuotta sitten Oulussa ja ehkä siitäkin, että Hulkkonen soittaa edelleen ahkerasti ”ihan tavallisia” DJ-keikkoja muiden musiikkiprojektiensa ohella.

Mutta klubitanssimisessa ei ole loppujen lopuksi kyse levyjä pyörittävästä persoonasta (ei ihan oikeasti ole vaikka EDM-kulttuuri niin yrittääkin uskotella), vaan sen ihmisen soittamasta musiikista. On oikeat kappaleet, oikea järjestys, oikea biitti, oikea miksaus, oikea äänentaso.

Parhaimmillaan puolen tunnin, tunnin kepeän lämmittelyn jälkeen saavuttaa tunteen, etteivät jalat kosketa tahmaista klubilattiaa lainkaan. Jos laitesukeltaessa pääseekin eteeriseen paikallaan leijumisen tilaan, on house-musiikin noste siinä, että lentämisen voima tulee omista jaloista, vähän kuin scifi-leffojen lentobuutseissa. Basson, biitin ja värivalojen meri: se on jokaisella kerralla koettuna pieni pala nirvanaa.

Mia Hansen-Løven fiktiivinen EDEN kertoo tästä ilmiöstä sen persoonan, DJ:n pöydän näkökulmasta. Edenissä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun reivit näyttävät siltä miltä usein elokuvissa eli eivät oikeastaan miltään, mutta tanssimusiikin historian kanssa tekemisissä olleet ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat tehneet elokuvassa teknisiä ratkaisuja, jotka toisintavat tanssitapahtumien ytimen.

Musiikki on ääniraidalla vähän liian kovalla, että dialogin käyminen olisi millään tavalla järkevää. Jos taas pysähtyy katsomaan muita ihmisiä, puuttuu hyppimisestä ja huitomisesta se eleganssi, jonka normitanssija itse lattialla tuntee.

Oikeassa elämässä se on askeleista ja eleganssista viis: tärkeintä on antautua biitin vietäväksi, tavoittaa pienen pienet nyanssit ja melodian kaaret. Jos haluat jotain niiden tahtiin tehdä, ole hyvä. Kukaan ei katso, kuinka tarkkaan iskun loppuosalle näpäytät päkiällä. (Ja jos katsookin, se on todennäköisesti puhdasta ihailua.)

Kukaan ei kuitenkaan tanssinut Maximissa syksyllä 2012 ja tärisin penkillä niin hermostuneena, että vieressä istuva kaverikin nauroi. Musikaalielokuvista on jo sing-a-longeja, miksei voisi olla dance-a-longejakin?

Konesielu on vähän yllättäen tämän vuoden kolmikosta tanssinhimoiselle se armollisin: tanssittavin kappale on sijoitettu lopputeksteihin. Kun K-X-P:n Space Precious Time jyrähtää jylhästi soimaan tekstien scrollatessa ylöspäin en usko kenenkään R&A-teattereissa suuttuvan, jos yleisön jäsenet hieman hytkyisivätkin salista poistuessa.

Johanna Siik

EDEN R&A:SSA
22.9. klo 21:00 Maxim 1

808 R&A:SSA
23.9. klo 18:30 Kinopalatsi 6
24.9. klo 20:45 Maxim 2
26.9. klo 21:00 Andorra
27.9. klo 21:00 Andorra

KONESIELU R&A:SSA
23.9. klo 20:45 Kinopalatsi 9
27.9. klo 12:00 Dubrovnik