Rap-artisti Paperi T katsoi ennakkoon amerikkalaisen Alex Ross Perryn R&A-elokuvat LISTEN UP PHILIP ja QUEEN OF EARTH. Elokuvahullu räppäri nautti näkemästään ja päätti puolustaa elokuvien epämiellyttäviä henkilöitä.
Tämän vuoden R&A-tarjonnasta suosittelen erityisesti tutustumaan Alex Ross Perryn kahteen viimeisimpään elokuvaan LISTEN UP PHILIP ja QUEEN OF EARTH. Näistä ensimmäinen, viime vuonna julkaistu Listen Up Philip, on komedia menestyksestä, kunnianhimosta ja myrkyllisistä ihmissuhteista. Tänä vuonna valmistunut Queen of Earth on tummempi tutkimus ystävyydestä ja mielen järkkymisestä.
Tyylillisesti näitä kahta hyvin erilaista elokuvaa yhdistää Perryn tapa kirjoittaa hyvin epämiellyttävistä, vaikeista ja itsekkäistä ihmisistä, jotka poukkoilevat läpi elämän oppimatta siitä tai itsestään juuri mitään. Katharsista on turha odottaa.
Perry ei tee kasvutarinoita, joissa maagisesti muututaan paremmiksi ihmisiksi. Päinvastoin, hän rohkeasti vieraannuttaa katsojaa päähenkilöistään, tehden sen kuitenkin niin aidolla ja hienovaraisella tavalla, etteivät hahmot muutu tyhjiksi karikatyyreiksi tai sarjakuvamaisiksi pahiksiksi.
Siinä missä amerikkalainen indie-elokuva tarjoilee vuodesta toiseen sympaattista ja söpöilevää ihmissuhdedraamaa, on Perryn ote puhdistavan virkistävä. Hänen elokuvistaan kirjoitetuissa teksteissä törmää kuitenkin usein samaan kritiikkiin: Miksi katsojan pitäisi investoida aikaansa ja mielenkiintoaan näin ikäviin hahmoihin?
En ymmärrä tätä ajattelutapaa. Miksi ainoastaan pidettävistä ihmisistä pitäisi tehdä elokuvaa? Elämmekö niin narsistisessa kulttuurissa, että taide, joka ei ole perinteisellä tavalla samastuttavaa on automaattisesti epämielenkiintoista?
Vai pelkäävätkö ihmiset sittenkin löytävänsä palan itseään näistä hahmoista, sillä Perryn elokuvien henkilöt ovat kaikessa inhoittavuudessaan hyvin inhimillisiä.
Hän ymmärtää heitä, muttei ihannoi tai tuomitse.
Ironista ja samalla mahtavaa on, että miehen seuraava projekti on Disneyn tuottama Nalle Puh -elokuva.
LISTEN UP PHILIP R&A:SSA
22.9. klo 16:00 Andorra
23.9. klo 21:00 Kinopalatsi 6
QUEEN OF EARTH R&A:SSA
21.9. klo 18:30 Kinopalatsi 7
22.9. klo 21:00 Bio Rex
23.9. klo 16:00 Andorra