R&A-tärppien kolmatta osaa varten ohjaaja J-P Valkeapää katsoi dokumenttielokuvan ihailemastaan kollegasta Robert Altmanista (1925-2006). ALTMAN kertoo amerikkalaisen elokuvan räväkästä auteur-ohjaajasta taiteilijana, vastarannan kiiskenä ja perheenisänä. Lue Valkeapään aiemmat blogitekstit EDEN ja VICTORIA.

Vuonna 2006 kuollut Robert Altman oli amerikkalaisen elokuvan viimeisen kultakauden eli 1970-luvun maineikkaimpia ohjaajia. Altman aloitti ohjaajanuransa 1950-luvulla sellaisissa tv-sarjoissa kuin Alfred Hitchcock esittää ja Bonanza. Hänen toinen pitkä elokuvansa M*A*S*H (1970) voitti kultaisen palmun Cannesin elokuvajuhlilla ja oli sekä yleisö- että arvostelumenestys.

Aikansa vaikutusvaltaisin elokuvakriitikko The New Yorkerin Pauline Kael kirjoitti elokuvasta:

“M*A*S*H is a marvellously unstable comedy, a tough, funny and sophisticated burlesque of military attitudes that is at the same time a tale of chivalry. It’s a sick joke, but it’s also generous and romantic – an erratic episodic film, full of the pleasures of the unexpected. I think it’s the closest an American movie has come to the kind of constantly surprising mixture in Shoot the Piano Player, though M*A*S*H moves so fast that it’s over before you have time to think of comparisons.”

M*A*S*H päivitti amerikkalaisen elokuvan omalta osaltaan sille radikaalille taajuudelle, jolle eurooppalainen ja aasialainen elokuva uusine aaltoineen oli siirtynyt jo 1960-luvulla ja jolla amerikkalainen elokuva kävi kääntymässä 1970-luvulla. Sotakomedia M*A*S*H oli ristiriitainen kuva maailmasta. Se osui aikansa sykkeeseen ja Altmanin ura nousi kiitoon Hollywoodissa.

1970-luvulla Altman ohjasi sellaiset mestariteoksiksi nostetut elokuvat kuin McCabe & Mrs. Miller, Pitkät jäähyväiset ja Nashville sekä muutamia vaatimattomamman vastakaiun saaneita, mutta taiteellisesti onnistuneita elokuvia, kuten Täyskäsi, 3 naista ja Poika joka halusi siivet.

Altmanin ura romahti pilvistä maan mutiin 1980-luvun alussa elokuvalla Kippari Kalle. Sarjakuvaan perustuvan elokuvan vino, altmanilainen charmi ei enää purrut arvostelijoihin tai yleisöön, se murskattiin kritiikeissä ja aiheutti isot tappiot studiolleen. Ajan henki oli muuttunut ja amerikkalainen elokuva oli alkanut pitkän matkansa massayleisöä kosiskelevan eskapismin polulla. Sitä Altman ei osannut kulkea.

Ron Mannin dokumentti ALTMAN on sisäsiisti ja riitasoinnuton eli päinvastainen kuin päähenkilönsä. Altman on tämän jutun sankari vailla tahroja, mutta siitä huolimatta elokuva on erittäin viihdyttävä ja täynnä kiinnostavia anekdootteja. Elokuvanäytteitä katsellessa kaltaiselleni fanille tuli tarve katsoa McCabet ja Pitkät jäähyväiset uudestaan.

J-P Valkeapää

ALTMAN R&A:SSA
18.9. klo 16:00 Orion
21.9. klo 14:00 Kinopalatsi 6
26.9. klo 16:15 Korjaamo Galleria