R&A:n Haute Cuisine -kulinaarisarjaan kuuluu tänä vuonna neljä elokuvaa, joiden ruoka-aiheiset erikoisnäytökset huipentuvat Ravintola Sunnin järjestämiin leffaillallisiin. Yksi sarjassa esitettävistä elokuvista on Foodies-dokumentti, jossa seurataan viittä ateriointiin intohimoisesti suhtautuvaa ihmistä, jotka sijoittavat päätähuimaavia summia hyvään ruokaan ja viiniin matkustaessaan kautta maailman ikimuistoisten makunautintojen perässä. Ravintola Sunnin Foodies-illallisen ajaksi kokkitiimin vierailevasi tähdeksi tulee mm. Helsingin Kabukissa ja elokuvassa nähtävässä Kioton maailmankuulussa Kikunoissa aterioita loihtinut Sari Slotte.
Japanin hienostuneen kaiseki-keittiön pääkaupungista Kiotosta kotoisin oleva Sari Slotte (os. Kitamura) löysi kutsumuksensa legendaarisen edesmenneen Yoshiaki ”Aki” Takayaman sydämellisessä Kabuki-ravintolassa Helsingissä muutama vuosi sitten.
“Aloitin Kabukissa työharjoittelijana. Olin aluksi tiskaaja. Vähän ajan kuluttua Aki tarjosi minulle mahdollisuuden työskennellä tarjoilijana. Japanissa olin graafinen suunnittelija. Työ ravintolakeittiössä oli minulle uutta ja kiinnostavaa. Kerroin Akille, että haluaisin töihin keittiöön. Keittiötyöskentelyä hän opetti minulle asteittain. Myöhemmin pääsin Ravintolakoulu Perhoon opiskelemaan kokiksi”, Slotte kertoo.
Lisäoppia tuhansien temppeleiden Kiotosta
Kunnianhimoisen kokin tie vei Kabukin jälkeen takaisin maailmalle. Lisää oppia oli haettava tradition alkujuurilta, tuhansien temppeleiden ja satumaisten seremonioiden Kiotosta. Sari pääsi historian ensimmäisenä naispuolisena kokkina töihin vanhan keskustan temppelialueen puistossa sijaitsevaan Kikunoihin. Samuraiklaanin täsmällisyydellä toimivan keittiön tahti oli kova, mutta laadukas työ palkitsevaa. Tyypillinen työvuoro saattoi kestää aamukuudesta yli keskiyön, eikä vapaapäiviä juuri tunnettu.
“Minulla oli Perhossa edessä työharjoittelujakso. Lähetin kirjeen ainakin kymmeneen japanilaiseen ravintolaan Kiotossa koska halusin todella oppia enemmän perinteisestä japanilaisesta keittiöstä. Kikunoi hyväksyi minut ainoana ravintolana harjoittelijaksi. Luulen, että Murata-san, Kikunoin omistaja, haluaa esitellä japanilaista keittotaitoa maailmalle laajemmin.”
“Yleisesti ottaen, Kioton perinteisissä ravintoloissa ei työskentele naisia. Se on vähän surullista. Uudet kollegani ottivat minut lämpimästi vastaan. Useimmat kollegoistani olivat vielä teini-ikäisiä, alle 20-vuotiaita poikasia. Olin kai heille kuin äiti”, hymyilee Sari.
Ylenpalttisen hienostunut Kikunoi yhdistää teeseremonioista alkunsa saaneen kaiseki-keittiön traditiot ja tinkimättömän laadun kokonaisvaltaiseksi elämykseksi, joka ulottuu makupaletin lisäksi sisustuksesta ja ikkunan puutarhanäkymästä jokaiseen keraamiseen astiaan ja kattaukseen.
Näkemystä avartavan Kikunoi-pestin jälkeen Sari ehti vielä tutustua Tokion ja New Yorkin viimeisiin ruokatrendeihin, ennen kuin päätyi avaamaan TA TA Takeaway -ravintolan Paraisille toukokuussa. Tieto ravintolan herkuista on levinnyt kulovalkean lailla ja aiheuttanut melkoista liikehdintää kulinaarien joukossa.
Foodies-illallisella kiotolaisia tuulahduksia modernilla otteella
Sari liittyy Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin Gourmet sarjan Foodies-illan ajaksi ravintola Sunnin kokkikaartiin, ja tuo mukanaan ikiaikaisen kiotolaisen tuulahduksen, modernilla otteella.
“Suomessa haasteena on kotimaisten raaka-aineiden hyödyntäminen japanilaisia metodeja käyttäen. Mietin aina, miten tuoda esiin umami-maku suomalaisille, koska japanilainen keittotaitoa perustuu umamiin. Umami on viides perusmaku, joka on tunnistettu vastikään. Se, että voin tehdä ihmisiä onnelliseksi valmistamalla ruokaa, on yksi parhaista asioista. Rakastan tuoda esille japanilaista ruokakulttuuria ja palvelua Suomessa.”
Foodies–elokuva seuraa viiden jet set –kulinaristin matkoja maailman parhaiden ravintoloiden pöytiin ja keittiöihin. Päähenkilöt edustavat eri kansallisuuksia ja kulttuureja, mutta heitä yhdistää yltiöpäinen innostus ja halu löytää parhaita aterioita ja elämyksiä. He pitävät ruokablogeja, joita huippuravintoloiden kokit ja alan hartaimmat harrastajat seuraavat pikkutarkasti. Kyseessä on joukko trendsettereitä, jotka omalta osaltaan vaikuttavat huippuravintoloiden keittiöissä puhaltaviin tuuliin.
MIKA SILTALA