BRESSONIN JALANJÄLJISSÄ
Nuori mies yrittää elää ja toimia kunnollisesti. Niin hänen läheisensäkin; omalla tavallaan. Mutta kun yhteiskunnan rakenne on mätä, pienet ihmiset pyrkimyksineen jauhautuvat sen rattaissa erämaan hiekaksi.
Ranskalainen Robert Bresson teki pelkistyneisyydessään ankaria elokuvia. Mikään ei pehmentänyt kerrontaa, jos tapahtumat ja ihmiset eivät sitä ansainneet. Kohtaukset jatkuivat piinalliseen loppuunsa asti. Eivät pitkästyttävinä vaan armottomina.
Meksikolainen Amat Escalante on samoilla linjoilla. Helin kierrokset vain ovat kovemmat ja tulemat tylymmät huumekaupan korruptoiman köyhän valtion hiekka-aavikoilla.
Helissä ei ole oikeaa ei väärää; on vain yrityksiä pysytellä hengissä raivoisan väkivallan kierteessä. Suru jää katsoja sydämeen. Miksi tämä elämä niin tuhlataan?
ELÄMÄN VIRRASSA
Jos Heli on lohduton, Samsara on lohdullinen. Ei niin, että Ron Fricken kirjaimellisesti maailmoja syleilevä työ olisi naiivi tai varsinaisesti optimistinen. Mutta se katsoo ihmistä virheineenkin osana isoa joukkoa, massaa, virtaa, liikettä.
Myös Samsaran avainkohtauksessa käsitellään hiekkaa. Munkit tekevät hiekasta taidokasta moniväristä kuvaa, kuvaa joka valmistuttuaan pyyhitään pois. Ja aloitetaan taas. Samsara on kuin katselisi ihmismassoja ja heidän aikaansaannoksiaan tuon kuvan osina. Kuin tarkkailisi maapallon elämää avaruudesta käsin. Ai tuolta me näytetään ja tuolta vaikuttavat meidän pyrkimykset.
Ulkona on viileää, syksy on tullut. Iltaöinen kaupunki aukeaa edessä. Kotiin kävellessä mietti millainen kuvio meistä helsinkiläistä tuolla ylhäällä syntyy. Ja mitä se merkitsee, jossain isommassa kuviossa, Linnunradan kupeella…
Muista myös: 90 minutes (28.9. klo 23, Kino Engel 2) ja Menneisyys (28.9. klo 18.45 Bio Rex).
Jaana Semeri