/ Blogi

(Get an English version of the text by clicking In English at the top of the page)

15 nousevaa kansainvälistä ja kotimaista käsikirjoituskykyä on tällä viikolla kokoonut Herttoniemeen naputtelemaan klassisella Courier New fontilla tuoreita, yllättäviä ja kokeellisia käsikirjoituksia lyhytelokuviin. Kyseessä on 23.–29.9.2013 tapahtuva Rise of Euphoria International Scriptwriting and Film Production Workshop, joka on tuonut nopeatempoisen käsikirjoittamisen Helsinkiin.

Käsikirjoittavat saavat tutorointia NISI MASA:n käsikirjoitusosaston johtajalta Wim Vanackerilta, Torino Film Labin Zsuzsanna Kiràlylta ja kotimaiselta ansioituneelta käsikirjoittajalta Jukka Asikaiselta. Heidän tehtävänään on neuvoa ja tukea, jotta tuloksena olisi sisältörikkaita, mielenkiintoisia ja sykähdyttäviä elokuvia.
riseofeuphoria_001
Yhteistyö, vilpitön ryhmähenki ja toisten auttaminen ovat tämän työpajan keskiössä. Kuten yksi käsikirjoittajista, serbialainen Marijana Cosic asian asetteli: “Kun olemme työstäneet käsikirjoituksia ryhmissä, on uskomatonta päästä toisten tarinoiden sisälle ja antaa oman panoksemme niiden luomaan maailmaan kommenttien ja kysymysten avulla. Pohdimme yhdessä esimerkiksi, kuinka ase voisi ilmaantua yhteen tarinoista”.

Herttoniemessä kyllä sykkii, sillä käsikirjoittajilla on tasan kolme päivää aikaa saada käsikirjotukset valmiiksi. Näissä käsikirjoituksissa on mukana kaikkea Elvis-imitaattoreista syntymäpäiväkriisiin ja asunnon etsimisestä jalokivivarkaisiin. Eräässä käsikirjoituksessa oli mukana myös auton räjäytys. Toisen käsikirjoituspäivän päätteeksi Jukka Asikainen kertoi sen muuttuneen maltillisemmin tulipaloksi.

tutoringIhan mitä tahansa yltiöpäisiä kikkoja käsikirjoituksissa voi pitää mukana, sillä keskiviikkoiltana ne annetaan 15 ohjaajalle, jotka yhdessä työryhmiensä kanssa luovat nämä valmiiksi elokuviksi – kolmessa ja puolessa päivässä. Vauhdikas tuotantotapa jatkuu koko viikon, ja lopputulokset on nähtävillä Rakkautta ja Anarkiaa festivaaleilla sunnuntaina.

Rise of Euphorian järjestävät Euphoria Borealis ry ja NISI MASA European Network of Young Cinema yhteistyössä Rakkautta & Anarkiaa Helsinki International Film Festivalin kanssa.

Emilia Haukka

Projektin trailerin voit nähdä täältä