PELKOA JA VIHAA SIENIMETSÄSSÄ

Sienestys! Älä uskottele, että olet voinut välttyä siltä febussa. Toinen toistaan komeampaa tattia ja kanttarellisaalista ilmaantuu jokajannun seinälle, viikosta toiseen. Ja ne loputtomat reseptit… Nautit – tai itket ja nautit.

Myös virolaiset sienestävät. Siksi teatterimies Toomas Hussarin Mushrooming – virolaisittain Seenelkäik – on paitsi iholle tulevan ajankohtainen myös kotoisa. Metsä humisee, maan voi tuntea rasahtelevan jalkojen alla. Ja mikä tuoksu ja lintujen liverrys! Onhan se ihanaa, on on.

No, tämä sieniretki on jotain ihan muuta. Taitava, terävä ja  virolaista, mustaa huumoria tihkuva kuva vallankäyttäjistä ja julkisuudesta. Solsidan tulee heti alussa mieleen kuvien ja tyyppien tarkasta imaisuvoimasta. Ja hullummaksi vaan menee. Sinuna en jättäisi väliin – varsinkin jos olet sienessä kävijä. (Mushrooming  20. 9. 18. 30 Andorra, 21.9. klo 21.30 ja 28.9. klo 21.30 Kesäkino Engel)

ASUMISEN ANATOMIAA

Tavallista, arkista, jokapäiväistä on elokuvissa ehtimiseen. Silloin kun elokuva on onnistunut, on löydetty tähän meitä kaikkia ympäröivään sellainen kulma, että näemme jotain, mitä emme normaalisti huomaa.

Lähestymistapoja on monia ja joskus niitä on helppo eritellä. Vaan entäs kun elokuvallinen ilmaisu on niin hienovireistä, että ei löydy sanoja?  Kun sen jutun vaan tuntee?

Ramon Zürcherin elokuva The Strange Little Cat on sellainen. Se esittelee nuorehkon perheen asunnon ja siellä muutaman tunnin aikana eri syistä pistäytyviä ihmisiä. Ja kissan – joka ei ole pieni eikä outo.

Joku totesi, että tämä elokuva on kuin balettia asuinhuoneistossa. Itse kirjasin katsellessani ylös lauseen ”Tätä on arki”. Eli: olemista ja tulemista ja monasti toistettuja eleitä, ilmeitä, liikkeitä, sanoja tutuissa nurkissa. Ihmisiä tilassa, asunnon ja asumisen anatomiaa. (The Strange Little Cat 20.9. 21.15 Kino Engel 2, 21.9. klo 21.00 Orion 27.9. klo 16 Kino Engel 2, )

APUA VIIMEISEEN HENGENVETOON

Tämä on hieno filmi. Painava ja suuria tunteita herättävä kertomus elämästä ja kuolemasta ja molempien kanssa kamppailevasta ihmispolosta. Taidokas ja surullinen tarina, joka silti on elämän syrjässä kiinni.

Elokuvan nimi on Miele (Hunaja) ja sen on höyhenenkeveällä varmuudella ohjannut tv-sarjasta Terapiasta tuttu näyttelijä Valeria Golino.

Miele kertoo oman elämisensä kanssa kipuilevasta nuoresta naisesta, joka auttaa kuolettavasti sairaita kuolemaan. Siis elokuva eutanasiasta. Mutta Mielessä ei ole mitään pelottavaa tai kliinistä; se ei edes pakota ottamaan kantaa.

Henna kiteytti R&A-katalookissa nykyaikaisen kuoleman oivasti: ”vain koneet ovat seuranamme loppuun saakka.” Miele esittelee ihmisiä, joilla on varaa ostaa hetki inhimillistä lämpöä ennen viimeistä henkäystä. Miele väittää, että kyllä kaikilla on.  Kun vain uskaltaa kohdata itsensä ja toisen, ei setelitukkua tarvita. (Miele 21.9. klo 16.00 Kinopalatsi 7, 23.9. klo 11.45 Kinopalatsi 9, 24.9. klo 16.00 Kino Engel 2, )

Muista myös The Act of Killing, lievästi ilmaistuna järisyttävä dokumentti vallan väärinkäytöstä ja sen sairaasta absurditeetistä. Jos olisin sinä, en jättäisi väliin. Vaikka koville sen katsominen ottaa.

Jaana Semeri