R&A-blogissa vierailee festivaalin aikana pitkän linjan R&A-kävijä, vapaa toimittaja ja ohjaaja Jaana Semeri. Jaanan tekstejä julkaistaan blogissa festivaalin aikana melkein päivittäin. R&A toivoo, että Jaana tuohtuu, hermostuu, ihastuu ja rakastuu ohjelmiston elokuviin. Lue ja kiihkeile mukana!

MIESTEN JUTTU

Circles

Kaksikymmentä vuotta sitten Bosnia oli sodassa ja ystävyydet koetuksella. Tästä kertoo Srdan Golubovicin Circles.  Kertoo miesten jutuista miesten avulla, mutta ei sodasta vaan arjesta.

Tarina alkaa pienestä sattumuksesta pikkukaupungin torilla. Sotilaat pieksevät yhtä, toinen menee väliin. Ja katso: kolmen eri uskontokunnan edustajien, ihmisten, perheitten kohtalot menevät pahasti umpisolmuun. Seuraava sukupolvi yrittää tätä solmua sitten avata.

Circles on niin hyvä! On nerokasta ja ihan oikein, että äijät joutuvat itse keksimään miten sotkunsa selvittävät. Eivätkä vaan joudu, vaan haluavat. Akat eivät ole auttamassa eivätkä isosti sekoittamassakaan kuviota.

Rauha valtaa mielen tämän sodan kuvan jälkeen. Jos polttaisin tupakkaa, sytyttäisin yhden.

KAURISMÄKI CHILESSÄ

Siitä on jo neljäkymmentä vuotta!  Siitä kun  presidentti Allende syöstiin verisesti vallasta ja Chile ajautui sotilasdiktatuuriin. Haalistuneet ovat muistikuvat Arja Saijonmaasta ja El Pueblo Unido, Jamas se Vencido – solidaarisuuskonserteista.

Niin paljon vallankeikauksia, niin paljon pakolaisia, niin paljon väärää ja vaikeaa sen jälkeen. Mutta first cut is the deepest  – tässä tapauksessa eka omakohtainen tämä-on-väärin-vastustan-sitä -härdelli – ja kun Pablo Larraínin Post Mortem pamahtaa kankaalle, alkaa matka muistojen tunkiolle.

Huijasin! Ei ala. Ion kuin kinky Kaurismäki olisi eksynyt post-allendelaiseen maisemaan. Päähenkilö on lievästi ilmaistuna estynyt patologi ja meno sen mukaista. Outoa. Jäätynyttä. Ahdistavasti hassua.

Jotenkin mieleen juolahtaa myös saksalainen elokuva DDR:n vakoilukulttuurista, Toisten elämät. Sen verran vieraantunutta on touhu. Vakavaa mutta vänkää katsottavaa.

NAISTEN JUTTU

Inch’Allah

Tämän konfliktin siemen kylvettiin  toisen maailmansodan jälkeen, brittihallinnon aikana. Vaikka naapuruuskina alueella onkin tuhatvuotista perua.  Anais Barbeau-Lavalletten Inch’allah kertoo Palestiinasta ja Israelista ja kolmesta nuoresta naisesta.

Perusasetelma on tavattoman tavallinen: israelilainen sotilas, palestiinalainen äiti sekä lääkäri, joka on molempien ystävä. Eletään tavallista naisten elämää:  käydään töissä, vahditaan lapsia, bailataan yössä. Mutta myös toisessa mielessä tavallista: painetaan itsemurhaaja-julisteita, nöyryytetään ihmisiä tarkastusasemilla, tunnetaan syyllisyyttä.

Tämä yksinkertainen elokuva meni syvälle, sillä se ei esittänyt yksinkertaisia ratkaisuja. Äänet, kuvat, tilanteet koskettivat. Lohduton lopputulema jäi verkkokalvolle kummittelemaan.

R&A:ssa on useita vahvoja elokuvia, jotka käsittelevät Israelia ja Palestiinaa. Jos olisin sinä, menisin katsomaan ne kaikki. Konflikti on sama, mutta näkökulmat ja käsittelytavat erilaiset.

No huh!

Kylläpäs on tullut katsottua ennakkoon vakavansorttinen kolmikko aloituspäivältä. Mutta hei, on siellä myös messeviä pornokuninkaita (The Look of Love), salskeita surffaajia (Storm Surfers) ja hardcorea kuvataidetta (Kalervo Palsa ja kuriton käsi); ruokaa (Mussels in Love), tangoa (Tango Libre) ja The Last Elvis.

Jaana Semeri
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja ohjaaja. 

“Aloitin tämänkertaisen savotan vähän ennakkoon. Heti ensimmäinen leffa oli kuin olisi kotiin tullut: jäinen tie, kolari, karmeat seuraamukset. Vonbaghilaisittain ilmaistuna: Oltiin normiohjelmiston turvaverkkojen tuolla puolen. Syöksyttiin oikeitten ihmisten ja ongelmien, avoimien loppujen ja näkökulmien maahan. Kielten, kulttuurien ja elämäntapojen kirjoon. Elokuva oli venäläinen The Major. Ja mitä kaikkea muuta sitten näinkään ja näen…. 

Pauli Penttiä mukaillen: “Kriitikolle elokuva on ihme”. – Minullekin on.”