/ Blogi

Olen Mikko Kanaoja. Jos en heilu kameran kanssa, niin useimmiten työskentelen musiikin parissa. Olen valokuvannut aktiivisesti vuodesta 2006 lähtien ja vuosikymmenen lopulla rupesin videokuvaamaan, mitä olin aiemmin tehnyt lapsena runsaasti. Olen aina ollut tarinankertoja, joten kuvien tuottaminen on isossa roolissa tuota ominaisuutta.

Mikko_Kanaoja_liinaroni6Inspiroidun ihmisistä ja elokuvista. Ylipäätään lähikuvat ovat tärkeitä minulle – mitä lähempänä, sen parempi. Luonnollisesti ihmisten kuvaaminen on lähellä sydäntä. Siihen kylkeen vielä joku hieno ympäristö, niin homma on hyvällä mallilla.

Rakkaimmat kuvauskokemukseni liittyvät aikaan kun työskentelin Vaasan paikallislehdessä Pohjalaisella kun vielä harjoittelin alaa. Monipuoliset tehtävänannot tekivät valokuvauksesta maailman parhaan duunin ja kehityin paljon. Sen lisäksi olen työskennellyt parina viime vuonna Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointissa. Sieltä löytyy monia rakkaita hetkiä ihmisten, kutsuvieraiden sekä itse elokuvien parissa. Siksi odotan innolla työskentelyä R&A-festivaaleilla.

Mikko_Kanaoja_milkes8Pohjimmiltani olen lapsesta saakka ollut suuri elokuvamies. Ensimmäiset lukemani “kirjat” ovat itse asiassa elokuvakatalogeja. Kaunokirjallisuus nappasi minut vasta lukioaikana. Suosikkielokuvani kautta-aikain on Back to The Future. Siinä on kaikkea, mitä hyvässä elokuvassa pitää olla: hieno käsikirjoitus, loistavat hahmot, mieleenpainuva musiikki, scifiä ja huumoria sekä teknisesti edelleen hieno toteutus. Unohtamatta, että elokuvassa on todella autenttinen 50-luvun tunnelma – samaan aikaan koko paketti on todella 1980-luvun aikalaiselokuva. Ylipäätään rakastan nostalgiaa ja retroilua elokuvissa.

Valokuviani:
http://mikkolll.wordpress.com

Minun ja ystäväni nettiromaani:
http://perusromaani.blogspot.fi/