/ Blogi

Rakkautta & Anarkiaa, kuten mikä tahansa festivaali, ei olisi mahdollinen, ellei sitä olisi pyörittämässä joukko vapaaehtoisia työntekijöitä. Talkoolaiset tekevät lähes kaikkea  oli se sitten festivaalilehden jakelua ympäri kaupunkia tai makkaranpaistoa vieraiden kanssa. Blogisarjamme kolmannessa osassa kurkistetaan talkoolaisten maailmaan: mitä ominaisuuksia talkoolaiselta vaaditaan, ja miksi talkootyö houkuttaa vuodesta toiseen.


Mitä kaikkea talkoolaiset tekevät festivaalilla?

STAFF-KOORDINAATTORI SINI: Talkoolaisia on erilaisissa tehtävissä niin ennen festivaalia kuin festivaalin aikaankin. Ennen festaria talkoolaisia on jakelu- sekä promotiimeissä. Tällöin he avustavat festivaalin painotuotteiden jakelussa ja tekevät tulevaa festaria näkyväksi katukuvassa. Festivaalin aikana talkoolaiset toimivat vahtimestareina avustaen teattereissa mm. lippujen tarkastamisessa sekä festivaalin infopisteellä vastaten festivaalivieraiden ja -asiakkaiden kysymyksiin. Lisäksi talkoolaiset toimivat autokuskeina, festivaalin elokuvavieraiden avustajina sekä somistustiimissä.

Staffivastaava_Sini_170913

Talkoolaiset ovat festivaalin sielu, sanoo staff-koordinaattori Sini.


Miten paljon talkoolaishakemuksia tulee vuosittain?

Talkoolaishakemuksia tulee muutamia satoja. Kun hakuaika päättyy, tulee vielä sen jälkeenkin yhteydenottoja ihan festariviikolle asti. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla on hyvä maine myös talkoolaisten keskuudessa, joten hakemuksia riittää. Vaikeinta omassa työssäni on valikoida talkoolaisia niin monien hakemusten joukosta. Toisaalta on ihanaa, että hakijoita riittää. Se kertoo siitä, että talkoolaisten on hyvä olla festivaalillamme ja että heitä arvostetaan. Tänä vuonna R&A:ssa on töissä noin 170 talkoolaista.

 

Millainen on hyvä talkoolainen?

Erilaisiin tehtäviin haetaan erilaisia talkoolaisia ja persoonia. Ei voi yksiselitteisesti sanoa, millainen on hyvä talkoolainen. Mutta hyviä talkoolaisen ominaisuuksia ovat reippaus, sitoutuneisuus sekä puhdas halu ja into tehdä vapaaehtoistyötä. Talkoolaisten valitseminen on todella hastavaa. Päätökset on tehtävä hakemuksessa kerrottujen tietojen pohjalta ja mietittävä, mihin tehtävään juuri kyseinen henkilö voisi soveltua parhaiten.


Mikä on talkoolaisten merkitys R&A:lle?

Talkoolaisten merkitys festivaalille on todella suuri ja merkittävä. Ilman innostuneita talkoolaisia ei tämän kokoista festivaalia voitaisi järjestää. Talkoolaiset ovat festivaalin henki ja sielu. He luovat asiakkaille kuvan festivaalista ja sen henkilökunnasta. Olen kiitollinen, kun saan tehdä töitä innokkaiden ja osaavien talkoolaisten kanssa, jotka vilpittömästi haluavat järjestää festivaalia yhteistyössä ja innolla vuodesta toiseen.


DANUKA, toista kertaa talkoolaisena R&A:ssa:

Danuka Kuismin

Danuka valmistelemassa R&A:n lehdistötilaisuutta.

“Tänä vuonna työskentelen R&A:ssa pääosin infossa. Sen lisäksi kaadan skumppaa pressitilaisuuksissa, hostaan ehkä vähän vieraita ja olen yleisenä kantoapuna missä ikinä tarvitaan. Laminointi ja muu askartelu on parasta, mutta mahtavaa on myös ihmisten auttaminen ja 3D-lasien roudaaminen.

Hain talkoohommiin, koska meininki talkoojengillä on mahtava ja duuni on mielekästä. Ei haittaa, vaikka ei edes pääsisi katsomaan montaa leffaa, koska työnteko on niin mukavaa. Talkoohommissa myös löytää uusia ystäviä.

Tämä on vasta toinen vuoteni R&A:ssa, mutta olen tehnyt vapaaehtoishommia eri musiikki- ja leffafestareilla vuodesta 2008 lähtien. Festareista on tullut aika lailla elämäntapa tässä vaiheessa. Viime vuonna olin R&A:ssa Finnish Film Affair -vieraiden saunaillassa tarjoilemassa ja pitämässä paikkoja siistinä. Minut nakitettiin grillaamaan makkaraa, ja oli hauska muistella 11 vuoden kasvissyönnin jälkeen, että mitenkäs tämä taas tehtiinkään. Hyvin meni!”


JAKUB, toista kertaa talkoolaisena R&A:ssa:

Jakub_Bobrowski_talkoolainen

Festivaalilla työskentely on kuin kesäleirillä olisi, luonnehtii Jakub.

“Olin viime vuonna talkoolaisena R&A:n elokuva-alan ammattilaisille suunnatussa Finnish Film Affair -tapahtumassa, ja niin olen myös tänä vuonna. Tehtäviini kuuluu ainakin vieraiden viihdyttäminen FFA:n tapahtumissa, ehkä myös isännöin jotakuta kansainvälistä vierasta. Viime vuonna pääsin mm. FFA:n saunailtaan näyttämään miespuolisille vieraille, kuinka saunotaan.

Olen työskennellyt monilla eri festareille Suomessa ja Puolassa, kuten DocPointissa, Sodankylän elokuvajuhlilla, African Film Festivalilla, Loikassa ja LensPoliticassa. En enää edes muista kuinka monessa! Olen tehnyt kaikenlaista laidasta laitaan: kuskannut, myynyt lippuja, auttanut infossa… Yksi parhaista hommista on vieraiden isännöinti, koska siinä pääsee tutustumaan elokuvantekijöihin. Joskus heidän kanssaan tulee toimeen, joskus ei. Eräs mieleenpainuvimmista vieraista on ollut dokumenttiohjaaja Janusz Mrozowski, jonka karskin ulkokuoren alta paljastui superlämmin ja humaani persoona.

Talkoolaisena tutustuu moniin uusiin ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Itselleni tämä sosiaalinen puoli muodostui todella tärkeäksi, kun vuonna 2010 muutin Suomeen, enkä tuntenut täältä vielä ketään. Festareilla työskenteleminen on myös hyvin tiivistä  kuin olisi kesäleirillä.”