Mies joka avaa oven

Alison Klaymanin dokumenttielokuva suuresta kiinalaisesta käsitetaiteilijasta, toisinajattelijasta ja Pekingin olympiastadionin suunnittelijasta on valitettavan läyhänen.

Ai Weiwei: Never Sorry on tyypillinen ihailevan tekijän ”kulttuuridokumentti” (believe me, I know). Vaeltelee siellä täällä, kyselee ja kuvaa niitä näitä. Silti suosittelen sitä ihan kaikille. Sillä itse Ai Weiwei on rautainen ammattilainen ja muutenkin paha piikki yhteiskunnan läskissä.

Läyhäsyydessä on kyllä puolensa. Saamme ikään kuin vahingossa tietää, ettei suuri humanisti ja guru yksityiselämässään ole niin humaani kuin voisi luulla. Sitä paitsi dokumentti alkaa hyvin, vaikkei ensin siltä tunnu. Kamera seuraa vähän kömpelösti kissoja ja koiria pihamaalla. Mitäs tämä…??

Sitten selviää. Ai Weiwei majoittaa kymmeniä koiria ja kissoja luksustalossaan. Yksi kissoista osaa avata ulko-oven. Tästä Ai Weiwei: ”Kissan ja ihmisen ero on siinä, että kissa avaa oven, mutta ei koskaan sulje sitä.”

Näin Ai Weiwein pienen kiinalaisen kylän keramiikkapajoissa teettämät sadat tuhannet, käsintehdyt auringonkukansiemet äskettäin Tukholmassa ja se näky ei unohdu. Miten jokin niin arkinen voi olla koko valtavan valtakunnan metafora? Nerokasta ja kaunista.

Mr. Not Ever Läyhänen

Maailmassa on valtava määrä loistavia dokumentintekijöitä. Heitä on turha lähteä arvottamaan suhteessa toisiinsa. Mutta heistä kahden työt haluaa aina nähdä. Toinen on jo aiemmin tässä blogissa mainittu Werner Herzog. Toinen on Errol Morris, tyylikkään muodon ja tiukan sisällön mestari.

Siksi uskallan suositella Tabloidia ennen kuin olen edes nähnyt sitä. Sillä ohjaaja, joka on tehnyt sellaisen mestariteoksen kuin The Fog of War Yhdysvaltain Nixonin-aikaisesta puolustusministeristä, Robert McNamarasta, ei voi epäonnistua. Ei ikinä, ei niin paljon.

Morrisin seuraava projekti käsittelee muuten myös puolustusministeriä – Nixonin aikana uraansa aloitellutta, mutta Bush nuoremman kera mieliin piirtynyttä Donald Rumsfeldiä.

Tuskin maltan odottaa.

McTestosteroni

Tämänvuotisen festarin Mr. Testosteroni on näyttelijä Matthew McConaughey.

Törkeä tappaja-poliisi William Friedkinin Killer Joessa jää historiaan, itse elokuva tuskin. Syyttäjä Richard Linklaterin Berniessä on sivuosa, mutta yhtä tarkasti piirretty. Kun tähän lisätään Steven Soderberghin elokuvateattereissa pyörivä Magic Mike, jossa McConaughey on very much-fucking-believable, voi ennustaa hänelle tukkua palkintoja. Ja lisää loistorooleja.

Jaana Semeri

PS. Viimeiset R&A-päivät voi käyttää vaikkapa seuraavien seurassa: Ace Attorney, Argo, Koskemattomat, Luihin ja ytimiin, Searching for Sugar Man, A Royal Affair, Clip. Eikä kannata unohtaa pikkuhelmeä nimeltä Le Tableau. Suloinen satu tauluista ja taulujen sankareista.