Nainen New Yorkissa
Nainen on vuosikymmeniä tehnyt taidetta ruumiillaan ja sielullaan, asettaen itsensä alttiiksi vaaralle ja vihalle. Ja rakkaudelle. Nainen on Marina Abramović, serbi.

Minä yhdistän Abramovićin 1990-luvun alun Venetsian Biennaleen. Abramović istui huoneessa, joka oli täynnä tuoreita eläimen luita. Istui ja itki ja pesi luita, päiväkausia. En nähnyt esitystä, mutta pelkkä tietoisuus siitä pökerryttää. Vieläkin.

Matthew Akersin dokumentin alaotsikko on The Artist is Present. Se viittaa Abamovićin New Yorkin MoMA:ssa pitämän retrospektiivin osioon, jossa taiteilija istui kuutena päivänä viikossa, seitsemän tuntia kerrallaan, kolme kuukautta hiljaa tuolilla. Siis kolme kuukautta. Museossa kävijät saivat istahtaa häntä vastapäätä. Ja liikuttua.

Minäkin liikutuin. Katsomossa asti.

Poika ja tyttö New Yorkissa

Malcolm ja Sofia ovat parhaat kaverit ja kotoisin the Bronxista. Siis definitely ei Queensistä. Kuljeskelevat, bommaavat, joskus rahantarpeessa diilaavat. Yhdellä tällaisella reissulla Malcolm joutuu hienostokämppään Manhattanille, menettää kenkänsä ja melkein sydämensä.

Turisti hoksaa kävelleensä samoilla kulmilla. Siis siellä Avenueilla. Ajatus alkaa harhailla: tuosta kulmasta just mentiin silloin päivällä ja ton maanalaisen aseman lähellä oli se kahvila… Bronxiin en vielä ehtinyt enkä oikein tohtinutkaan.

Adam Leonin Gimme the Loot on niin kiva!  Ja The Bronx, se on niin in. Gimme the Lootin ohella Michel Gondryn The We and the I tapahtuu siellä. Cool.

Mies/nainen ja nainen Montrealissa

Ai kauhea. Ihan aseettomaksi valahdin tämän Laurence Anyways -tarinan kanssa. Se on niin huimiin goottisiin mittasuhteisiin kasvava kasari-/ysärijysäri, musiikkia myöten. Ja traaginen. Ja romanttinen… Hetkinen. Minähän in-ho-an kasaria. Ja ysäriä. No, poikkeus vahvistaa säännön.

Ohjaaja Xavier Dolan on vasta 23-vuotias ja silti hän saa menneet vuosikymmenet elämään todemmin kuin moni ne ajat kokenut. Laurence Anywayskin kulkee kuin – elokuva. Unenomaisena, kauneutta uhkuvana matkana läpi vuosien ja kahden ihmisen suhteen käänteiden.

Ei sitä voi selittää. Sen voi vain kokea. Kokekaa!

Jaana Semeri

PS. Muista myös:  This Ain’t California, 17 Girls, Damsels in Distress