/ Blogi

 1988

Image ry järjestää Helsingissä maaliskuussa elokuvaviikon, joka nimetään viikon toisen teemaohjaajan, Lina Wertmüllerin elokuvan Rakkautta ja anarkiaa mukaan. Ohjelmistossa nähdään myös Derek Jarmanin elokuvia. Tapahtuma menestyy ja se päätetään laajentaa festivaaliksi.

Matti Paunio ja Mika Siltala matkailevat Euroopan festivaaleilla:
”Siellä me konkreettisesti nähtiin kuinka paljon on leffoja, jotka ei tule Suomeen ja kuinka hauskaa on humustella ohjaajien kanssa, mennä cocktaililta toiseen ja sitten taas päivän seitsemänteen leffanäytökseen. Se oli selvä todistus siitä, että Suomeen on tehtävä tällainen tapahtuma. Sodankylän festari oli varmaan alkanut vähän aikaisemmin, mutta se on tuhannen kilometrin päässä, kaikki arvo sille, mutta se ei riitä. Tarvittiin jotain tänne kaupunkiin, ettei tarvitse pakata matkalaukkuja ja rinkkoja.” –
-Mika Siltala, perustajajäsen

1989

“Kulttuuriyhdistys Imagen järjestämä tapahtuma on suomalaisista elokuvapippaloista sympaattisimpia, järjestäjiensä itsekkäiden mielitekojen leimaama, hupsu, snobi ja kummallisen kiihkeä tilaisuus.”
-Helsingin Sanomat, 16.9.1989

Festivaalin tulevaisuutta tentataan Mika Siltalalta kiperässä haastattelussa:
“Rakkautta & Anarkiaa on kehittymässä minifestivaaliksi: viikon aikana esitetään 26 elokuvaa 50 esityksessä. Useat viikon elokuvista ovat Suomen ensiesityksiä. Onko mahdollista, että Helsinki International Film Week kasvaa lähitulevaisuudessa Helsinki International Film Festivaliksi?
–Se on suorastaan loogista.
Siis kyllä?
–Kyllä.“
-Matti Apunen, Aamulehti, 8.9.1989

Ohjelmistossa:
Ken Russell -retrospektiivi | Steven Soderbergh: Sex, Lies and Video-tape | Spike Lee -retrospektiivi & Do the Right Thing | Ching Siu-tung: Chinese Ghost Story

Vieraita:
Ken Russell

1990

”Liekki Sydämessä”

“Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaali sai tänään aamuyöllä yllätyslopun, kun Italian tullilakon jalkoihin hukkunut ja viime hetkellä löytynyt Aki Kaurismäen uusin, I Hired a Contract Killer esitettiin ylimääräisenä näytöksenä koko festivaalin päätteeksi. Vaikka ylimääräisen näytöksen yleisö kutsuttiin teatteriin paikallisradion avulla, ja vaikka esitys alkoi kello 1.15 aamuyöllä, oli elokuvateatteri Bio Bioon innostunut yli puolensataa elokuvahullua.”
-Ilta-Sanomat, 21.9.1990

“Pelkkä kolmansien Rakkautta ja anarkiaa -festivaalien esite saa kainalot hikoamaan, sillä millä ihmeellä ehtisi nähdä KAIKKI esitettävät elokuvat! Parhaiten ongelma ratkeaa ilmoittamalla työnantajalle sairastuneensa tai pitämällä talvilomansa jo nyt tai ottamalla loparit duunista. – – Viikon pysyy hereillä kahvilla, tupakalla ja muilla piristeillä, sillä ruokakaan ei varmasti maistu Greenawayn uusimman elokuvan jälkeen.”
-Timo Kuismin, Ilta-Sanomat, 12.9.1990

Ohjelmistossa:
Catherine Breillat: 36 Fillette | Hou Hsiao-Hsien: A City of Sadness | Erroll Morris: The Thin Blue Line | Paul Verhoeven: Total Recall | Peter Greenaway: The Cook the Thief His Wife & Her Lover

1991

”Asses on Fire!”

Vuoden 1991 alussa Helsinki International Film Festival ry perustetaan. Alkuperäisen nelikon jäsenet, Mika Siltala, Eija Niskanen, Pekka Lanerva ja Matti Paunio, ovat yhä tänäkin päivänä puheväleissä keskenään.

“Kun on viikon aikana nähnyt noin sadan ihmisen kokevan väkivaltaisen kuoleman ja sen lisäksi katsellut muun muassa nekrofiliaa, alkaa kaivata jotain mukavaa. Vai mitä, Mika Siltala?
–Maailman tila on sen verran paha… Pääteemat tietysti leimasivat ohjelmistoa: Hongkong on kaupunki, jolla ei ole tulevaisuutta. Festivaalillamme sen sijaan on tulevaisuus! “
-Kati Sinisalo, Uusi-Suomi, 20.9.1991

Festivaalin vieraat noudetaan lentokentältä festarin imagoon sopivalla Cadillacilla. Vieraita on vuosia kyydinnyt legendaarinen ”Cadillac-Lasse”.

”Me ajettiin avo-Cadillacilla ympäri Helsinkiä nahkatakit rempseästi avoinna ja oli aivan saatanan kylmä, mutta kukaan ei ensimmäisenä suostunut laittamaan nahkatakkia kiinni vaan kaikki retkotti siinä rempseänä niin kuin olis mukavaa. Reflecting Skin -ohjaaja Philip Ridley kiteytti tämän että “Beauty knows no pain! ”
-Mika Siltala

Ohjelmistossa:
John Woo: Bullet in the Head | Wong Kar-Wai: Days of Being Wild | John Hillcoat: Ghosts of the Civil Dead | Claire Denis: S´en fout la mort | Philip Ridley: The Reflecting Skin | Luc Besson: Nikita

Vieraita:
Philip Ridley, F. J. Ossang


1992

”Let us be your mental dentist.”

Elokuussa järjestetyssä varaslähtönäytöksessä Senaatintorilla Suurkirkon rappusille kipuaa arviolta 25 000 henkeä katselemaan ulkoilmanäytöstä, jonka ohjelmassa on muun muassa Aki Kaurismäen Those Were the Days ja Leningrad Cowboys Go To America sekä Pat O’Neillin Water & Power.

 ”Ei puudutuspiikkejä! Kipukynnys ylitetään taatusti! Ja sama englanniksi: ’Let us be your mental dentist.’ Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin uho on jäljellä vaikka juhlat pidetään jo viidennen kerran.”
-Helena Ylänen, Helsingin Sanomat, 25.8.1992

”Kyllä mä laitan R&A:lle keskeisen roolin siinä että tää Aasia-buumi tuli Suomeen, mehän se aloitettiin. Suomessa tiedettiin jo Nagisa Oshima ja me tuotiin uutta aasialaista elokuvaa. Korealainen elokuva on esitelty R&A:ssa. Me esitettiin ensimmäinen anime jo kauan kauan ennen kuin kukaan oli Suomessa edes kiinnostunut animesta tai mangasta.”
-Eija Niskanen, perustajajäsen

Ohjelmistossa:
Takeshi Kitano: Violent Cop | Peter Jackson: Meet the Feebles ja Braindead | David Cronenberg -retrospektiivi ja Naked Lunch | Katsuhiro Otomo: Akira | Shinya Tsukamoto: Tetsuo I & II

Vieraita:
Hanif Kureishi