/ Uutiset

R&A-kiertue levitti laatuelokuvaa lähes 30 paikkakunnalle

R&A-kiertue järjestettiin Suomen Kulttuurirahaston myöntämän apurahan turvin syyskaudella 2016. Sen päätavoitteena oli tuoda syyskuisen festivaalin jälkeen laatuelokuvaa myös Helsingin ulkopuolelle sekä aktivoida eri tahoja ympäri Suomen järjestämään kiertuenäytöksiä. Reilu kahdenkymmenen elokuvan ohjelmisto koostui vuoden 2016 R&A-festivaalin elokuvista, ja piti sisällään niin lastenelokuvia, kotimaisia indie-elokuvia kuin kansainvälisiä festivaalihittejäkin. Kiertue-elokuvia esitettiin muun muassa maakuntateattereiden, elokuvakerhojen, erilaisten tapahtumien sekä kuntien kulttuuripalvelujen toimesta. Näytöksiä järjestettiin lähes 30 paikkakunnalla yhteensä yli 100. Kiertueohjelmiston lastenelokuvia nähdään vielä kevään 2017 aikana muutamilla paikkakunnilla noin kahdessakymmenessä näytöksessä. Syyskauden aikana kiertue tavoitti yhteensä noin 5500 katsojaa.

Kiertueen elokuvia pystyi tilaamaan festivaalin nettisivuilta löytyneen verkkolomakkeen kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä festivaaliin. Ennen kiertuesopimuksen tekoa näytöksen järjestäjän tuli vahvistaa festivaalille tekniikaltaan riittävän laadukas esityspaikka vastuuhenkilöineen. Järjestäjän vastuulla oli myös näytöksen järjestäminen sekä paikallismarkkinointi. Kiertuenäytöksistä kiinnostuneille tarjottiin valmis opas elokuvatapahtumaan liittyvistä suosituksista ja velvoitteista sekä kustomoidut markkinointimateriaalit. Elokuvista pyydettiin korkeintaan 150 euron suuruinen näytöskohtainen esityskorvaus.

30-vuotisjuhlavuottaan juhliva festivaali jatkaa kiertuetoimintaa myös vuonna 2017. Kiertueohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan elokuussa, jolloin elokuvat tulevat tilattaviksi.

Tarkemmat tiedot kiertueesta ja ohjelmistosta osoitteessa hiff.fi/kiertue.