/ Tiedotteet

Hentokeijukorento palkittiin Finnish Film Affair -myyntitapahtumassa

Elokuva-alan kansainvälinen myyntitapahtuma Finnish Film Affair päättyi torstaina. Kolmipäiväiseen tapahtumaan osallistui ennätysmäärä elokuvan ammattilaisia ulkomailta ja Suomesta. FFA:ssa jaettiin ensimmäistä kertaa palkinto kansainvälisesti kiinnostavimmalle elokuvaprojektille.

Finnish Film Affairin ensimmäisen Best Pitch -palkinnon sai Elli Toivoniemen dokumenttituotanto Hentokeijukorento. Tuffi Filmsin työstämä dokumenttielokuva kertoo nuoresta miehestä, joka on kuusivuotiaasta asti omistanut elämänsä sudenkorentojen tutkimiseen. Works in Progress -tilaisuudessa elokuvaa olivat esittelemässä tuotantoyhtiö Tuffi Filmsiltä ohjaaja Elli Toivoniemi ja tuottaja Venla Hellstedt.

Palkintoraati oli vakuuttunut Toivoniemen elokuvaprojektin visuaalisuudesta ja siitä, miten ohjaaja kykeni kertomaan monitasoisen tarinan ymmärrettävällä ja universaalisti samastuttavalla tavalla.

Best Pitch -palkinnon tarkoitus on nostaa esiin kansainvälisesti kiinnostavia suomalaisia elokuvaideoita. Suomen elokuvasäätiön sponsoroima palkinto on 3 000 euroa käytettäväksi voittajaelokuvan kansainväliseen markkinointiin.

Palkintoraatiin kuuluivat Barbara Gasser (Hollywood Foreign Press Association), Berenice Fugard (Fortissimo Films) ja Robert Burke (TenOne Entertainment).

Kotimaiset elokuvaprojektit kiinnostivat elokuvien ostajia

Neljättä kertaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteydessä järjestetty ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair ylitti järjestäjien odotukset. Tapahtumaan osallistui yli 300 henkilöä, joista liki 90 oli kansainvälisiä elokuva-alan ammattilaisia. Edustettuna oli alan merkittäviä myyntiyhtiöitä, levittäjiä, festivaaleja ja ammattilehdistöä.

Tapahtumassa esiteltiin lähes 60 kotimaista valmista tai tuotannossa olevaa elokuvaa. Works in Progress -osiossa esitellyt 19 elokuvaprojektia saivat erittäin hyvän vastaanoton kansainvälisiltä elokuvien ostajilta. Erityistä kiinnostusta herättivät Katja Gauriloffin Baby Jane, Selma Vilhusen Varpu, Aleksi Mäkelän Love Records ja Juho Kuosmasen Nyrkkeilijä.

Finnish Film Affairin järjestäjät olivat tyytyväisiä vuosi vuodelta kasvavaan tapahtumaan.

– On ollut hienoa huomata, miten yhä useammat tuotannot ja elokuvaprojektit hakevat Finnish Film Affairin ohjelmistoon ja miten oleellisena tapahtumaa pidetään kansainvälisten hankkeiden edistämiselle. Tänä vuonna olemme saaneet äärimmäisen positiivista palautetta tapahtuman lämpimästä hengestä, joka tekee verkostoitumisen osallistujille helpoksi. Olemme järjestäneet lähes 300 tapaamista suomalaisten ja ulkomaisten ammattilaisten välille ja useat kansainväliset ostajat ovat maininneet löytäneensä projekteja, joiden kanssa on aloitettu neuvottelut, summaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin toiminnanjohtaja Sara Norberg.

FFA:n päätöspäivän paneelikeskustelu “Developing a Film for the American Market Place” antoi elokuvantekijöille konkreettisia ohjeita menestymiseen Yhdysvaltain markkinoilla. Isojen amerikkalaisyritysten arvovaltaiset puhujat houkuttelivat paikalle ison määrän elokuva-alan ammattilaisia elokuvateatteri Andorrassa käytyyn vilkkaaseen keskusteluun. Paneelikeskustelu toteutettiin yhteistyössä  SES:n, FAVEXin ja TEKESin “Getting it Made for the US Market” -hankkeen kanssa.
Lisätiedot:
Finnish Film Affair -tuottaja Laura Laaksonen laura@hiff.fi, p. 050 348 6132
HIFF – Rakkautta & Anarkiaa -toiminnanjohtaja Sara Norberg sara@hiff.fi, p. 040 591 6171

FFA-Tiedote_250915