Brady Corbet

DSC_6180-Edit

Brady Corbet (s. 1988) on amerikkalainen elokuvantekijä, joka tunnetaan parhaiten näyttelijänä. Näyttelijänuransa Corbet aloitti jo lapsena 2000-luvun alussa ja teki elokuvadebyyttinsä vuoden 2003 elokuvassa Kolmetoista.

Corbet on näytellyt erityisesti indie-elokuvissa, niin kotimaassaan kuin Euroopassakin. Corbetin merkittävimpiä rooleja ovat roolit elokuvissa Mysterious Skin (2004), Funny Games (2007) ja Martha Marcy May Marlene (2011), ja hän on näytellyt myös muun muassa Lars Von Trierin, Oliver Assayasin ja Ruben Östlundin elokuvissa.

The Childhood of a Leader on Corbetin esikoisohjaus. Elokuva voitti parhaalle debyyttielokuvalle myönnettävän The Lion of the Future – Luigi De Laurentiis -palkinnon viime vuoden Venetsian elokuvajuhlilla.

Corbet toimii näyttelemisen ja ohjaamisen lisäksi myös tuottajana, käsikirjoittajana ja leikkaajana. The Childhood of a Leaderin hän käsikirjoitti yhdessä naisystävänsä, norjalaisen elokuvantekijän Mona Fastvoldin kanssa.

Tommi Kumén

Filmografia

  • The Childhood of a Leader, 2015