Side by Side

Yli sata vuotta käytössä olleen perinteisen selluloidifilmin vaihtuminen digitaaliteknologiaan kirjoittaa elokuvantekemisen säännöt uusiksi. Se muuttaa merkittävästi niin kuvaajan, leikkaajan kuin ohjaajankin työnkuvaa. Uusien filmikameroiden valmistus on jo lopetettu, mutta filmillä on silti yhä omat tukijansa. Näyttelijä Keanu Reevesin juontama dokumentti panee vastakkain filmiä ja digikuvausta puolustavat elokuva-alan ammattilaiset.

Elokuvaan on kerätty nimekäs joukko haastatteluja Hollywoodin eturivistä. Digikuvausta puolustavat muiden muassa ohjaajat James Cameron, George Lucas ja David Fincher. Heidän mukaansa kehittynyt digikuvausteknologia mahdollistaa elokuvan tekemisen helpommin ja aivan uusilla tavoilla.

Perinteistä kuvausta elokuvassa puolustavat esimerkiksi uusien Batman-elokuvien ohjaaja Christopher Nolan ja alansa legendat leikkaaja Walter Murch sekä kuvaaja Michael Chapman. Heidän mukaansa digitaalisesti ei voida saada aikaan yhtä tunnelmallista ja miellyttävää jälkeä kuin filmin avulla. Katsojan päätettäväksi jää, ollaanko nyt menettämässä jotakin merkittävää vai ollaanko elokuvanteossa todella uuden ajan äärellä.

Paavo Ihalainen

 

  • Alkup. nimi: Side by Side: The Science, Art, and Impact of Digital Cinema
  • Maa: Yhdysvallat
  • Kieli: englanti
  • Kesto: 99 min
  • Tekstitys: -
  • Ikäraja: K12
  • Formaatti: DCP

Yhteistyössä

Tutustu ohjaajaan

Ohjaaja Chris Kenneally Ohjaajat

Chris Kenneally

Yhdysvaltalainen ohjaaja Chris Kenneally ehti työskennellä yli vuosikymmenen jälkituotannon parissa ohjaustehtäviensä lisäksi. Tällä hetkellä hän suunnittelee Green Dolphin -nimistä elokuvaa… Lue Chris Kenneally »

Comments are closed.