Hell (2011)

  • Hell3
  • hell1
  • Hell4

Auringosta ryöpsähtänyt purkaus on polttanut maailman tuhkaksi. Lämpötila on kohonnut sietämättömäksi, ja ihmiskunta horjuu tuhon partaalla. Yksittäiset henkiinjääneet piilottelevat kellareissa tai sinnittelevät vaeltavissa heimoyhteisöissä. Sisarukset Marie (Hannah Herzsprung), Leonie (Lisa Vicari) ja Philip (Lars Eidinger) muodostavat autokunnan, joka harhailee vettä ja polttoainetta etsien.

Sveitsiläissyntyisen Tim Fehlbaumin toinen pitkä ohjaus on trilleri, joka kuvaa henkiinjäämiskamppailua tuhon jälkeisessä maailmassa. Selviytyäkseen ihminen joutuu tekemään eläimellisiä tekoja.

Elokuvan jälkimmäisellä puoliskolla tutustutaan veteraaninäyttelijä Angela Winklerin tulkitseman matriarkan johtamaan klaaniin. Klaustrofobinen meininki tekee kunniaa The Texas Chainsaw Massacren (1974) ja Hostelin (2005) kaltaiselle takametsäsplatterille. Vinon tunnelman kruunaa taajaan soiva kasarihitti ja protestilaulu 99 Luftballons.

Tim Fehlbaum houkutteli tuottajaksi maailmanlopun visioita itsekin viritelleen Hollywoodin kultasormen Roland Emmerichin, joka tekee paluun saksalaiseen elokuvamaailmaan, ensimmäisen kerran 20 vuoteen.

Jouni Hokkanen

 

  • Alkup. nimi: Hell
  • Maa: Saksa, Sveitsi
  • Kieli: saksa
  • Kesto: 86 min
  • Tekstitys: englanti
  • Ikäraja: K16
  • Formaatti: DCP
  • Kopion lähde: Beta Cinema

Yhteistyössä

  • sponsori

Tutustu ohjaajaan

placeholder

Tim Fehlbaum

Saksalaisohjaaja Tim Fehlbaum keräsi kannuksensa Münchenin arvostetussa elokuva- ja televisioakatemia HFF:ssä, jossa tehty lyhytelokuva Am Flaucher kiinnitti tuottaja Thomas Wöbken huomion. Fehlbaum voitti parhaan ohjaajan palkinnon ensimmäisen pitkän elokuvansa Hell tiimoilta Young German Cinema Awardseissa. Filmografia: Hell, 2011  … Lue Tim Fehlbaum »

Comments are closed.