Fantasia ja arki sekoittuvat 15 vuotta täyttävän Gretan elämässä, kun syntymäpäiväjuhlat saavat merkillisen käänteen. 1970-lukulaiseen australialaislähiöön sijoittuva kasvutarina on yhtä aikaa retro, raikas ja hurmaavan omalaatuinen.
Näytökset
Hevisaurus-elokuva on koko perheen seikkailuelokuva, jossa 10-vuotiaat Toni ja Suvi pelastavat oudot, hassut, muinaisia dinosauruksia muistuttavat olennot ahneen liikemiehen, Maximin, kynsistä. Hevisauruksiksi itseään kutsuvat olennot rakastavat ennen kaikkea syömistä ja railakasta rockmusiikkia. Pelastusoperaatio on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Näytökset
Tuottelias ohjaaja Sion Sono vaihtaa veren ja vilauttelun puhuviin leluihin, taikakilpikonnaan ja glam rockiin musikaalia, romanttista komediaa ja fantasiaa yhdistelevässä elokuvassa.
Näytökset
Merenneito-vampyyreista Goldenista ja Silverista tulee jättimenestys kommunistisen maailmanlopun yökerhon laulavina strippareina. Rakkaudesta tulee hankalaa, kun inhosöpö basisti sanoo Silverille: ”Minulle sinä olet aina vain pelkkä kala.”
Näytökset