Woody Allenin uusi elokuva on 1930-luvulle sijoittuva draamakomedia, joka puhaltaa vanhan Hollywood-glamourin henkiin. Elokuvassa loistavat eturivin näyttelijät Jesse Eisenberg, Kristen Stewart, Steve Carell ja Blake Lively.
Näytökset
Michelle Williams, Laura Dern ja Kristen Stewart tähdittävät kiiteltyä draamaa montanalaisen pikkukylän naisista. Ohjaaja Kelly Reichardt on tunnetaan hienovaraisesta, pohdiskelevasta tyylistään.
Näytökset
Viihdyttävä dokumentti legendaarisesta jalokivitalo Tiffany & Co:sta, sen suosion salaisuuksista ja tähtihetkistä. Nimellään dokumentti kumartaa noista hetkistä kuuluisimmalle, Audrey Hepurnin tähdittämälle elokuvalle Aamiainen Tiffanylla.
Näytökset
JUNCTION 48 on tarina kahdesta, toisiinsa rakastuneesta hip hop -artistista ristiriitojen repimässä Palestiinassa. Aiheen vakavuudesta huolimatta feel good -viboja riittää, ja elokuva onkin voittanut lukuisia yleisöpalkintoja esimerkiksi Tribecan ja Berliinin elokuvafestivaaleilla.
Näytökset
Dokumenttielokuva Kiki näyttää, että vogue-tanssityyli on voimissaan New Yorkin mustien ja latinoiden queer- ja trans-yhteisössä. Esiintyminen ja skenen tuoma yhteenkuuluvuuden tunne ovat tärkeitä monin tavoin marginalisoiduille nuorille aikuisille.
Näytökset
Loistava dokumentti seuraa läheltä Metropolitan Museum of Artin ja Voguen vuosittaisen suurnäyttelyn ja sen avaavan tähtientäyteisen gaalan järjestämistä. Päähenkilöiksi nousevat Voguen rautarouva Anna Wintour ja museon mielikuvituksellinen kuraattori Andrew Bolton.
Näytökset
Mitä jos elintarvikkeillamme olisi tunteita? Mitä jos ne eläisivät toivossa ja uskossa, että heidän palvomansa jumalat (me kuluttajat) tulisivat jokin kaunis päivä valitsemaan heidät ja viemään kohti iki-ihanaa Suurta Tuntematonta? Ja mitä tapahtuisi, jos kaikki mihin ne ovat uskoneet osoittautuisikin valheeksi?
Näytökset